Vielä ehdit ilmoittautua digikehittäjäkoulutukseen!
Avaa selaimessa
Suomisport - palvelun tarjoaa Suomen Olympiakomitea

1. Digitalisaation uudistunut ohjausryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa

Digitalisaation ohjausryhmä perustettiin tammikuussa 2020. Ryhmä on kokoontunut neljästi vuodessa kahden vuoden ajan.

Olympiakomitea on uuden hallituksen myötä tarkistanut strategiaansa ja digitalisaation ja Suomisportin konkreettinen edistäminen suomalaisessa seuratoiminnassa on asetettu seuratoiminnan yhdeksi päätehtäväksi. Täten myös digitalisaation ohjausryhmän tarkoitusta ja tavoitetta on tarkistettu ja jatkossa sen tehtävä painottuu toimintatapojen muutokseen sekä digitalisaation ja Suomisportin edistämiseen urheiluyhteisössä.

Ryhmää vetää seuratoimintayksikön johtaja Jaana Tulla ja ryhmän kokoonpano koostuu Suomisportia käyttävistä sekä Suomisportia oman lajinsa seuroihin edistävistä lajiliitoista.

Hiihtoliitto: Ismo Hämäläinen, toiminnanjohtaja
Jääkiekkoliitto: Jere Lahti, osaamis- ja digijohtaja
Lentopalloliitto: Olli-Pekka Karjalainen, toimitusjohtaja
Salibandyliitto: Mervi Kilpikoski, seura- ja harrastustoiminnan johtaja
Suunnistusliitto: Mika Ilomäki, toimitusjohtaja
Uimaliitto: Joni Toivola, seuratoiminnan johtaja
Urheiluliitto: Harri Aalto, toimitusjohtaja
Frisbeegolfliitto: Tapani Aulu, toiminnanjohtaja
Paralympiakomitea: Riikka Juntunen, pääsihteeri
Työväen Urheiluliitto: Riku Tapio, pääsihteeri
Olympiakomiteasta mukana ovat Jaana Tullan lisäksi Arto Kuusisto, Rainer Anttila, Juha Saapunki, Carita Riutta ja Hanna Hiilamo.

2. Vuoden ensimmäinen digikehittäjäkoulutus starttaa pian – vielä ehdit mukaan!

Tämän vuoden ensimmäinen koulutusjakso (10h) alkaa keskiviikkona 30.3. Vielä ehdit ilmoittautua!

Digikehittäjäkoulutus on suunnattu lajiliittojen ja aluejärjestöjen digihenkisille ja seurojen kanssa toimiville toimihenkilöille. Tavoitteena on lisätä osallistujan omaa ymmärrystä digitalisaatiosta sekä vahvistaa hänen digitaalista palveluosaamistaan. Koulutuksella tuetaan osallistujaa oivaltamaan, miten Suomisportin digityökaluja ja ekosysteemiä voi hyödyntää oman lajin ja/tai alueen ja sen seuratoiminnan tueksi.

Kouluttajina toimivat Suomisportin asiantuntijat. Koulutus on osallistujalle maksuton.

   Ilmoittaudu koulutukseen   
Suomisport - palvelun tarjoaa Suomen Olympiakomitea

3. Suomen Urheiluliitto: Yleisurheilu laajalla rintamalla mukaan Suomisportiin

Suomen Urheiluliitto otti Suomisportin liittopalvelun käyttöön lokakuussa 2021. Syksyn lisenssikausi oli hyvä hetki polkaista palvelu käyttöön ja saada saman tien kaikki seurat niiden osalta palvelun piiriin. Aiemmin yleisurheilun lisenssit hoituivat liiton kehittämän yleisurheilurekisterin kautta eli kyseessä oli suuri muutos niin järjestelmän kuin toimintatapojen osalta.

SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto kokee Suomisportin suurimman arvon olevan kokonaisuudessa eli siinä, että Olympiakomitean johdolla lajiliitot rakentavat palvelun yhdessä kaikkien käyttöön.

   Lue artikkeli   
Lapsia suunnistamassa talvisessa metsässä.

4. Excelin pyörittäminen ja tietosuojakäytännöistä murehtiminen jäivät historiaan – Suomisport toi Lahden Suunnistajat -37 digiaikaan

Lahden Suunnistajissa Suomisport otettiin käyttöön vuonna 2020. Käyttöönotto toteutettiin systemaattisesti Suomisportin pilotoinnin ja testauksen avulla. Digiloikan taustalla vaikutti halu saada ajantasaista tietoa jäsenistöstä. Ennen siirtymää seura syötti jäsentiedot rekisteriinsä käsin.

Lue Lahden suunnistajien vinkit Suomisportin käyttöönottoon.

   Lue artikkeli   

SUOMISPORT LUKUINA

91 lajiliittoa / 2000 seuraa / 635 315 liikkujaa 

   Tutustu Suomisport dataan   

TUKISIVUSTO JA PÄIVITYKSET

Suomisportin tukisivusto liitoille​​​​​​​ kokoaa yhteen liittokäyttäjien tarvitsemat ohjeet ja rajapintakuvaukset.

Tieto palvelun uusista ja päivitetyistä toiminnallisuuksista löytyy seurojen tukisivuilta.

   Katso päivitykset   

Tämä uutiskirje on tiedotuskirje Suomisporttia käyttäville lajiliitoille.
​​​​​​​Olet saanut tämän uutiskirjeen Suomisportin organisaatiokäyttäjänä.

Suomisport on Olympiakomitean tuottama, urheilun yhteinen digialusta, joka helpottaa lajiliittojen, seurojen ja liikkujien arkea sekä tuottaa suomalaisen urheilun tietopankin.

   www.suomisport.fi I suomisport@olympiakomitea.fi

Suomisport tekee seurojen ja liikkujien arjesta sujuvampaa.
Asiakaspalvelu ja käytön tuki arkisin klo 8-16, ota yhteyttä suomisport@olympiakomitea.fi
TIETOSUOJA
© Copyright Olympiakomitea Ry
Lataa ilmainen Suomisport-mobiili:
Peruuta uutiskirje